Näytetään tekstit, joissa on tunniste r4b. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste r4b. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

R4B - planssi

Kaikki illustraattorissa tehty on hauskaa.
Julisteiden tekemisessä aloitin kahdella idealla.



Aikalailla välittömästi päätin jatkaa alemman työstöä. 
Juliste muuttui kuitenkin huomattavasti väriensä ja rehellisesti koko olemuksensa osalta.


Keltainen tausta vaihtui helposti siniseksi ja lava sai omat värinsä.
Julisteessa näkyy tosiaan logo,


joka pysyi koko suunnittelun ajan samanlaisena.


A3 julisteessa lava on vaihtanut suuntaa, mutta on muuten samanlainen.


Facebook bannerissa logosta on tippunut kirjaimet. Lähtivät tauolle.
En kokenut tarpeelliseksi tarkentaa paikkaa, olettaen että banneri on Plazan Facebookissa.


Päädyin kutsumaan työtä Ruutukammoksi koska pidän sanasta 
ja se sopii julisteiden taustaan hyvin.
Tykkään työn yksinkertaisuudesta ja siitä, että tein vihdoin
pystysuunnassa olevan planssin.

-Elina



Tapahtumailme ja luonnokset

Kiinnostava tapahtumailme on jatkuva ja tapahtumaan sopiva.
Esimerkiksi heavy metal festivaaleihin pastellinen tapahtumailme ei ole hyvä vaihtoehto,
eikä se saa kohderyhmän huomiota tapahtumaan.
Tapahtumailmeestä tekee kiinnostavan sen tunnistettavuus, eroavaisuus, selkeys,
yhdenmukaisuus ja kohderyhmän kiinnostuksen saaminen.
Tapahtumailmeen tärkeimmät elementit ovat logo, typografia ja kuvat.


Käytin näitä kolme paljon inspiraationa ja 'pohjana' suunnittelussa.




Aloitimme työn maanantaina. Keräsin itse enimmäkseen julisteita ja ikoneita,
koska saan parhaita ideoita etsimällä syitä minkä takia juliste on kiinnittänyt huomioni.

Fakta on, että olen huono useiden luonnosten teossa.
Varsinkin jos on saatava aikaan 100 tietyssä ajassa.
Mutta tässä ne tosiaan ovat:


100 luonnosta ei tietenkään voi käyttää, joten 100 karsittiin viiteen.


Valitsin nämä 5 koska olin alusta lähtien varma neliöiden suhteen.
Mietin pisimpään 1, 2 ja 3 välillä. Päädyin 1., vaikka pyörittelinkin sitä paljon.


-Elina