Näytetään tekstit, joissa on tunniste planssi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste planssi. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 24. toukokuuta 2017

1950-luku -planssi


Teimme tosiaan planssit vuosiluvuista, sillä olimme menossa kuvaamaan materiaalia 
Koululaulut kautta aikojen diaesitystä varten.
Ja mikä onkaan parempi idea, kuin käydä läpi vuosikymmenet?

Suomi aloitti kaupungillistumisen ja teollisuuden 1950-luvulla 
ripeään tahtiin, myös ulkomaiden suhteita laajennettiin.
1950-luku oli myös Suomalaisen muotoilun ja arkkitehtuurin kultakausi.
Varmaan tärkein vuosi 1950-luvulta on 1952. Helsingin kesäolympialaiset, Armi Kuuselan kruunaus Miss Universumiksi ja viimeisen sotakorvauksen lähettäminen Neuvostoliittoon.

-Elina





keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

R4B - planssi

Kaikki illustraattorissa tehty on hauskaa.
Julisteiden tekemisessä aloitin kahdella idealla.



Aikalailla välittömästi päätin jatkaa alemman työstöä. 
Juliste muuttui kuitenkin huomattavasti väriensä ja rehellisesti koko olemuksensa osalta.


Keltainen tausta vaihtui helposti siniseksi ja lava sai omat värinsä.
Julisteessa näkyy tosiaan logo,


joka pysyi koko suunnittelun ajan samanlaisena.


A3 julisteessa lava on vaihtanut suuntaa, mutta on muuten samanlainen.


Facebook bannerissa logosta on tippunut kirjaimet. Lähtivät tauolle.
En kokenut tarpeelliseksi tarkentaa paikkaa, olettaen että banneri on Plazan Facebookissa.


Päädyin kutsumaan työtä Ruutukammoksi koska pidän sanasta 
ja se sopii julisteiden taustaan hyvin.
Tykkään työn yksinkertaisuudesta ja siitä, että tein vihdoin
pystysuunnassa olevan planssin.

-Elina



maanantai 3. lokakuuta 2016

Metsäkuutio

4H on nuorille (alle 28) suunnattu yritys.
Yrityksen tavoitteena on työllistää nuoria,
4H järjestää myös tapahtumia ja kerhoja
tehden paljon yhteistyötä.

Suunnittelimme elämyskuution 4Hlle.
Kaikkiaan kuutioita tulee 3 Plazaan.

Elämyskuution aihe on metsä.
Tavoitteena on tuoda metsä sinne, 
missä metsää ei yleensä ole.
Samalla pyritään saamaan nuoria
innostumaan luonnosta.

Päädyimme ryhmän kanssa talveen.
Tarkemmin ensilumeen.

Itse pidän lopputuloksesta.
Idea on yksinkertainen ja selkeä.

-Elina

tiistai 20. syyskuuta 2016

Avoimet ovet - planssi

Lopullinen planssi on tosiaan tämä

Alempana on julisteet, jotka eivät planssiin päätyneet





-Elina

Planssaaminen

Planssin tekeminen ensimmäistä kertaa on sekä
mielenkiintoista että kammottavaa.

1.Kidnappaa ystävä avuksi
2.Aseta paperi pohjan päälle ja merkkaa
leikattavat kohdat 
3.Leikkaa paperi oikean kokoiseksi
4.Kiinnitä kaksipuoliset teipit pohjaan


Itse tosiaan aloitan lyhyistä päistä (A,B)
ja jatkan sitten vasta pitkiin reunoihin (C,D)
5.Irroita teippi A ja laske paperi rauhallisesti siihen
6.Irroita teipit B ja C. Tasoita paperi keskeltä ulospäin,
välttäen ilmakuplia
7.Irroita teippi B ja tasoita keskeltä ulos.
Ta-daa!

-Elina